Tämän jälkeen siirryttiin syömään. Leirin ruokailuissa mahtava bonus oli, että joka ruokailussa oli jälkiruokaa ja sehän meille passas! ;)) Sitten Pointeilla oli espoolainen nuori tanssinopettaja Jenni pitämässä nykytanssia ja afrotanssia ja Flexeillä oli Hiutaleiden kanssa se sama Irenen tunti. Seuraavaksi me vaihdettiin niin, että Flexeillä oli tanssia ja Pointeilla oli vartalo-tunti. Sitten Flexeillä oli kuvaus jollon kuvattiin pari kokonaista, pätkiä ja tasapainot ja hypyt, samalla kun Pointit ahersi oman ohjelmansa parissa.
Sitten oli yhteinen luento kaikilla joukkueilla siitä Mitä tuomari katsoo, jonka piti Leena Starck. Lopuksi molemmat joukkueet teki vaihtoheittoja puolisen tuntia ja loppuverkka alkoi niinkin myöhään kuin 21.30 ja kesti tunnin. Kaikki oli ihan simoväsyneitä, joten kukaan ei oikein olisi jaksanut loppuverkata niin kauaa mutta sitten lopulta päästiin puoli yhdeltätoista suihkuun ja nukkumaan.
Sunnuntai-aamuna me herättiin klo 7.45 suunnilleen ja riennettiin juoksujalkaa aamupalalle silmät ristissä. Yhdeksältä alkoi Irenen 45-minuutin aamujumppa jossa saatiin avattua aika hyvin jalat vaikka se tuntu ihan sairaalta kun kaikki paikat oli jumissa. Tehtiin Kaisan käskystä vastalihasvenytykset vielä sen jälkeen pareittain joka avas tosi hyvin kaikki paikat.
Sitten tehtiin pari tuntia ohjelmaa ja Pointeilla kuvattiin samat kuin Flexeillä lauantaina. Tämän päätyttyä käväistiin lounaalla. Sen jälkeen hieman pumppailtiin jalkoja ja kerrattiin muutamia ohjelman kohtia, kunnes me katsottiin muiden ohjelmat leirinäytöksessä. Muita joukkueita oli Verna, Fortuna, Pionit, Hiutaleet, Pegasos ja Adea. Ohjelmat näytti tosi kivoilta ja ainakin mun mieleen jäi päällimmäisenä Hiutaleiden ohjelma kun siinä oli TOSI kivoja keilakikkoja ja kaikkea! Sitten me jatkettiin pari tuntia tuomareiden parissa ja saatiin paljon hyvää palautetta, ISO kiitos siitä! Leiri päättyi neljän aikaan ja palattiin takaisin tuttuun Turkuun taas valkkujen ja vanhempien kyydillä. Kiitos paljon muille joukkueille leiriseurasta! Tästä jatketaan sitten hiomista vielä vähän aikaa ja pian alkaa armoton kokonaisten paukuttaminen harkoissa, mitä kukaan ei taida odottaa innolla! :)
8 kommenttia:
miks teil tulee aina kaikki kuvat myöhemmin juttuihi? Ois paljo kivampi lukee jutut läpi jos kuvat ois heti, eikä niit kuvii muista sit enäätulla ees ehkä kattoo jälkeenpäin :D
no jos ne ei vaikka ole vielä siirtänyt koneelle niitä kuvia...
oliko rankka leiri ja tutustuitteko muihin joukkueisiin?
oliks teijän sarjalaisilla hyvät ohjelmat? kertokaa jotain niistä(:
entäs muitten?(:
Kuvat laitetaan postaukseen valitettavasti hieman jälkeenpäin, sillä meillä tytöillä ei ole kameraa mukana, vaan valmentajat hoitavat valokuvauspuolen, ja ajateltiin että olis kiva laittaa nyt sitten alkavalle viikolle jotain postausta kuulumisista vaikka sitten ilman kuvia näin aluksi, jotta saatte vähän kuulla meistä. :)
Tänään tai huomenna saadaan luultavasti jo kuvia postaukseen! :)
Leiristä vielä sen verran että se oli aika rankka, tehtiin paljon ohjelmaa ja meidän sarjalaisia ei leirillä ollut muita kuin Pegasos, Pionit ja kilpasarjan puolelta Hiutaleet, mutta itseltäni meni Pegasoksen ohjelma vähän ohi valitettavasti kun meidän vuoro oli näytöksessä seuraavana niin keskityttiin silloin omaan suoritukseen jo. :)
Miks olitte kilpasarjalaisten kans samal leiril?
Nyt on kuvat lisätty! :)
TUL:n leirellä on joukkueita kaikista sarjoista:)
Mitä mieltä te muuut olitte teijän sarjalaisista tai myös muista?:]
Lähetä kommentti