tiistai 23. huhtikuuta 2013

Mäntsälä mielessäin


Morjens! Sunnuntaina suunnattiin aamulla 6.30 Mäntsälään MM-katsaukseen. Matkalla laitettiin hiukset ja osa meikeistä valmiiksi. Haastetta tähän loi minibussin taipumus pomppia kovasti, mutta hyvin me selvisimme loppujen lopuksi! Perillä alettiin heti valmistautumaan harkkasuokkaan, joka meni ihan hyvin. Käytiin syömässä, ja laitettiin meikit loppuun, jonka jälkeen aloitettiin jo ekaan näyttöön valmistautuminen. Lämpätessä saimme kuulla ilonsanoman Cowisten voitosta jees onnea!:)
Ekassa näytössä tuli paha virhe juuri ennen nostoa. Saimme kuitenkin riuhtaistua noston ylös, ja tahdit kirittyä. Kokonaisuudessaan eka suoritus oli ok, mutta paljon tasapainovirheitä ja muuta petrattavaa riitti vielä seuraavaan koitokseen. Syötiin pienet välipalat suokan jälkeen, ja ruvettiin taas valmistautumaan toiseen näyttöön. Toka näyttö meni jo paljon paremmin, mutta edelleenkin töitä riittää tuleville viikoille.
Kotimatka sujui rattoisasti suurta surua herättänyttä kisapaikalle unohtunutta salaattia lukuunottamatta! Eilen ohjelmaan tehtiin jonkin verran muutoksia. Nyt vain täyttä häkää viimeiset viikot!



jatkavuuden laki vei mukanaan

?




tiistai 9. huhtikuuta 2013

kotihalli kullan kallis

Lauantaina kisattiin aluemestaruuksista rakkaalla Kupittaan hallilla. Kisapäivä meni normaalien kisarutiinien mukaisesti lukuunottamatta vain minuutin mattoaikaa aamulla. Kisasimme melkeinpä kisan viimeisinä, ja väsymystä oli havaittavissa kisalämpän alkaessa. Saimme kuitenkin puristettua onnistuneen suorituksen, johon olimme tyytyväisiä tässä vaiheessa kautta! Vielä paremman fiiliksen loi ihanat kannustusjoukot, jotka meitä varten kisaa saapuivat katsomaan. Iso kiitos!  Kisan tavoitteet täyttyivät, joten hymyssäsuin saimme marssia palkintojenjakoon:).  Pisteitä saimme yhteensä 15.88.
















Sunnuntaina pidimme leiripäivän, jolloin hioimme ohjelmaa, ja teimme muutamia muutoksia. Viikonloppu oli rankka, mutta antoisa! Flex ootte kultaa  


Tsemppiä kaikille kisakauteen!