lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kisakausi avattu

Morjens! Kisakausi lähti käyntiin tasan viikko sitten Vantaa cupin merkeissä. Sitä edeltävä viikko oli täyttä hektisyyttä ja kiirettä, paikasta toiseen vipeltämistä ja stressiä.

Tiistai 19.3: neljä päivää kisoihin
Riikan koristelema mallipuku saapui postissa turkuun. Kitte haki sen aamupäivällä postista, ja toimitti meille kouluun. Koulun jälkeen mentiin kaikki yöksi Mirkulle ja Sofialle pukutalkoisiin. Hommia riitti rutkasti, joten yöunet jäivät sinä yönä ikävä kyllä vähemmälle. Pukujen koristelusaldoksi kertyi 11 tuntia.. Aamulla lähdettiin  kaikki omia aikojamme kouluihin, ja illalla treenien jälkeen hameiden leikkuutyöt jatkuivat t-talon kotoisassa kerhohuoneessa. Keskiviikkona ja torstaina päästiin onneksi treenien ja kouluhommien jälkeen aikaisin nukkumaan univelkojen korjaamiseksi.




Perjantai 22.3: yksi päivä kisoihin
Koulun jälkeen käsityökerho Flex jälleen kokoontui Julian luokse pukujen "viimeistelyyn". Lisäksi päivään mahtui sukkahousudraamaa, kun kaupassa ei ollutkaan meidän vakiosukkiksia. Ilmassa oli pientä kiirettä ja paniikintuntua, mutta lopulta sukkikset löytyivät ja lähes kaikki saivat puvut valmiiksi. Laitettiin fiksuina Kisaletitkin jo valmiiksi perjantaina päihimme, ettei kisoissa tulisi kiire. Eväiden oston ja pakkailuiden jälkeen päästiin vihdoin koteihimme ja nukkumaan.

Lauantai 23.3: nolla päivää kisoihin
Aamulla klo 5.30 starttasi bussi T-talon edessä. Enemmän tai vähemmän väsyneinä aloitettiin nutturoiden väsääminen, ja siinä se matka vierähtikin mukavasti. Perillä oleskeltiin hetki pukkarissa, ja sitten alettiin lämppäämään harkkasuokkaan. Harkka meni ihan ookoosti muutamia kuviovirheitä ja muita pikkujuttuja lukuunottamatta. Harkan jälkeen laitettiin meikit ja mentiin syömään. Ruuan jälkeen kateltiin välillä aina kisoja, mutta muuten chillailtiin pukkarissa, ja myöhäisimmät viimeistelivät vielä pukunsa. Aika vierähti nopeasti ja pian oli taas kisaämpän aika. Lämppä sujui muitta mutkitta, ja viimeisten hyppyjen ja piruettien jälkeen, tsemppipiirin kautta, suunnattiin kohti lavaa. Suorituksessa tuli pieni törmäys ja kaatuminen, sekä tasapaino- ja kuviovirheitä. Olimme kuitenkin ihan tyytyväisiä kauden aloitukseen, ja tästä suuntaamme ylöspäin ahkeralla treenillä. Loppuverkan jälkeen Riikka tuli tekemään ohjelmaan vielä muutaman muutoksen, minkä jälkeen suuntasimme takaisin Turkuun.











Eilen pidimme pitkät pitkäperjantaitreenit, ja nyt pidämme kahden päivän palautumisbreikin, jonka jälkeen taas uusin voimin treenisalille!:)

Tsemppiä kaikille treeneihin!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Teemaa!


On tapahtunut suuri joukkokuolema.

Ruumiiden vangeiksi jäänet sielut on vapautettava, ja ainoa, joka tähän pystyy
on ylivoimainen kuolemanenkeli Azrael.

Arkkienkeli Azraelilla on neljät kasvot ja neljätuhatta siipeä. Hänen koko ruumistaan peittävät kielet ja kirkkaina hohtavat silmät, joiden lukumäärä vastaa ihmisiä maan päällä.

Voittamaton Azrael tulee olemaan viimeinen, joka joutuu kuolemaan. Hän asuu kolmannessa Taivaassa ja siellä hän kirjaa suureen kirjaansa jokaisen joka syntyy, ja poistaa kirjastaan jokaisen kuolleen.

Kuolemanenkelin vaativa tehtävä on vapauttaa sielut ruumiista ja viedä ne turvaan Taivaaseen voimakkaiden siipiensä suojassa. Hänen velvollisuutensa on nyt etsiä kauniit sielut ja päästää ne helpottuneina vapauteen

Hänen miljoonat määrätietoiset silmänsä huomaavat kaiken, ja niillä hän löytää helposti apuansa tarvitsevat sielut. Hän on pysäyttämätön.

Enkelistä huokuu itsevarmuus, voima ja kunnia. Hän on valmis tekemään kaikkensa tehtävänsä hyväksi.

Mikään ei voi estää pelotonta kuolemanenkeliä. Hän ei epäonnistu koskaan. Kukaan ei voi voittaa häntä, kukaan ei pysty samaan kuin hän. Kukaan ei uskalla jäädä hänen tielleen.

Katsokaa ja ihailkaa mahtavaa Azraelia! Pelätkää! Hän on kuolematon.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pikakuulumiset

Moi! Pikaisia kuulumisia.
Lauantaina pidimme ohjelmapäivän hanttarin koululla, jonka jälkeen suuntasimme Akatemiatalolle Xonoxin kanssa yhteiseen bussiin, ja edelleen kohti Kisakalliota. Kisakalliossa näytimme ohjelmamme tuomariseminaarissa. Suoritus meni hyvin muutamia juttuja lukuunottamatta, ja tuomareilta saimme arvokasta palautetta. Sunnuntaina alkoi toinen treenipäivä ysiltä Lintulassa. Treenasimme ahkerasti koko päivän, ja saimme ohjelmaa taas eteenpäin! Maanantina monen viikonlopun leiriputki painoi jaloissa jo rutkasti, mutta tänään lepäilemme, ja huomenna taas treenisalille uusin voimin!
Kisoihin on enää vajaa kaksi viikkoa, ja sitä ennen on vielä paljon hommaa! Mallipuku lähti eilen postissa Vantaalle Riikan koristeltavaksi, joten ensi viikko taitaa mennä kokonaan puvun kimpussa. Torstaina luvassa on seurankatselmus Hannuniityn koululla. Tervetuloa katsomaan!

Esimakua puvusta;)

Tsemppiä treeneihin!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kisakallio

Moi! Eilen illalla tultiin kotiin Kisakalliosta B-ringin leiriltä väsyneinä, mutta viisastuneina ja aikaansaaneina. Leiri starttasi iloksemme perjantaina, mikä tarkoitti "ilmaista" urheilupoissaoloa koulusta! Matkaan lähdettiin kahdella autolla, musiikin tahdissa tietenkin. Perillä asetuttiin huoneisiin, ja lähdettiin treenaamaan. Viikonloppu oli todella antoisa, ja ohjelmatunteja kertyi rutkasti. Tuomareilta saatiin arvokasta ja hyödyllistä palautetta. Lisäksi saimme tankata urakalla Kisakallion hyvää ruokaa, ja erityisesti omenakaurapaistosta ja aamiaissämpylöitä tulee jälleen ikävä!






















Leirillä saatiin ohjelmaa paljon eteenpäin, ja tänään oltiin Raisiossa psyykkisen valmennuksen luennolla oppimassa jännityksen hallintaa ja muuta tarpeellista:).


Kisat lähestyvät kovaa vauhtia, joten nyt vaan treeniä ja treeniä! Nähdään Vantaalla!:)