perjantai 31. toukokuuta 2013

Ristus mikä reissu

Nyt on kevätkausi -13 paketissa ja purkissa. Matka tammikuusta toukokuuhun oli raskas ja uuvuttava. Verta, hikeä ja kyyneliä vuodatettiin, polvia tummennettiin, nilkkoja paisui useampikin kappale. Treenejä oli rutkasti, ja koulussakin riitti hommaa. Samaan aikaan kausi oli kuitenkin mahtava, elämyksellinen ja ikimuistoinen! Tuli onnistumisia, unohtumattomia hetkiä koettiin yhdessä ja nauruntäyteisiä reissuja sekä treenejä riitti paljon. Kuukausien uurastuksen jälkeen kausi oli upeaa huipentaa SM-pronssiin!
Kuvat kertovat paljon, joten pitemmittä puheitta, tässä kuvia kuluneelta kaudelta sekä SM-kisoista.






































Viikko SM-kisojen jälkeen esiinnyimme Turun Jyryn kevätnäytöksessä ohjelmalla ja itse tekemällämme tanssilla.









Kiitos upeasta kaudesta Flex 




torstai 2. toukokuuta 2013

Pidä kiinni Petri Ruusunen



Heijsan! Vikko sitten suunnattiin Tampereelle taistelemaan TUL:n mestaruuksista. Viikonloppu sujui kokonaisuudessaan oikein hienosti! Tavoitteena oli hakea Petri Ruusunen takaisin kotiin, ja tässä onnistuttiin.

2012
Lauantaina alkukisan suoritus meni hyvin! Pieniä eriaikaisuuksia lukuunottamatta olimme tyytyväisiä. Pisteitä napsahti 16.35, ja ne veivät meidät kisan johtoon. Loppuverkan jälkeen mentiin hotellille syömään, ja sitten unta palloon. 
 Sunnuntaina kisaan lämpätessä vuodatettiin verta urakalla, kun Sofia päätti avata nenäsuonensa. Suoritusvuoroon mennessä vuoto saatiin onneksi tyrehtymään ja sukkikset pestyä verestä. Kisasuoritus ei mennyt niin hyvin kuin lauantaina. Tasapainoja horjui, ja viimeinen nosto oli lähellä epäonnistua. Pisteitä saimme kuitenkin 16.45, ja näin Petri oli meidän! Onnea muille mitalisteille!
 Avoimen sarjan palkintojenjaossa jäimme hämmästykseksemme ilman mitalleja jonkin sekaannuksen vuoksi. TUL:n palkintojenjaossa sen sijaan jäimme ilman Petriä. Palkintojenjaon jälkeen otettiin muutamat kuvat, mutta huoli painoi kaikkien mieltä. Missä Petri? 
Kaisa onneksi selvitti asian, ja saapui myöhemmin pukkariin Petri sylissään, ja siitähän riemu ratkesi!






meidän tyttö
meidän poika











Loppukiri on nyt kovassa vauhdissa. Enää viikko, ja suuntana jällen Tampere ja SM-kisat!