sunnuntai 18. syyskuuta 2011

TUL:n leiri 17-18.9-2011

Olimme viikonloppuna TUL:n leirillä Lohjan Kisakeskuksessa. Me lähdettiin matkaan valkkujen ja muutamien vanhempien kyydeillä lauantai-aamuna kello 07.00 T-talolta. Matkan alussa monet nukkuivat ja osa teki läksyjä tai luki koulukirjoja, mutta kun eksyttiin matkalla johonkin hevostilalle ja mentiin vanhan puusillan yli jonka vieressä oli kyltti: "Kulku omalla vastuulla!", monet olivat varmasti siihen mennessä unohtaneet koulujuttunsa täysin. Kun me sitten saavuttiin lopulta turvallisesti ja jopa ajoissa kisakeskukseen, käytiin pikaisesti viemässä tavarat huoneisiin ja siirryttiin hallille. Ensin Pointeilla oli Vitaseege-luento jostain energia ja proteiinipatukoista ja muista. Saatiin sieltä kaikki ihanaa vaniljakastikkeen makuista proteiinijuomaa ja muovailuvahan makuiset proteiinipatukat, joita mutusteliin illalla, sekä huulirasvat, hajuvesinäytteet tmv. Flexeillä oli Ylöjärven Iskun Hiutaleiden kanssa vartalo-tunti seikkailutilassa. Tunti oli tosi kiva ja kehittävä! Sen veti entinen Hämppis, jonka vartalotekniikkaa ja notkeutta ja varsinkin KORKEITA päkiöitä me ihmeteltiin ja ihasteltiin! Sitten Flexeillä oli tuomari Leena Starck katsomassa nopean hetken ohjelmaa ja Pointeilla oli Kotkan Kirin Pegasoksen kanssa virolainen ammattivalmentaja Irene pitämässä jalkatekniikkaa ja kokonaisliikuntaa Sali 3:sessa.
Tämän jälkeen siirryttiin syömään. Leirin ruokailuissa mahtava bonus oli, että joka ruokailussa oli jälkiruokaa ja sehän meille passas! ;)) Sitten Pointeilla oli espoolainen nuori tanssinopettaja Jenni pitämässä nykytanssia ja afrotanssia ja Flexeillä oli Hiutaleiden kanssa se sama Irenen tunti. Seuraavaksi me vaihdettiin niin, että Flexeillä oli tanssia ja Pointeilla oli vartalo-tunti. Sitten Flexeillä oli kuvaus jollon kuvattiin pari kokonaista, pätkiä ja tasapainot ja hypyt, samalla kun Pointit ahersi oman ohjelmansa parissa.













Sitten oli yhteinen luento kaikilla joukkueilla siitä Mitä tuomari katsoo, jonka piti Leena Starck. Lopuksi molemmat joukkueet teki vaihtoheittoja puolisen tuntia ja loppuverkka alkoi niinkin myöhään kuin 21.30 ja kesti tunnin. Kaikki oli ihan simoväsyneitä, joten kukaan ei oikein olisi jaksanut loppuverkata niin kauaa mutta sitten lopulta päästiin puoli yhdeltätoista suihkuun ja nukkumaan.
Sunnuntai-aamuna me herättiin klo 7.45 suunnilleen ja riennettiin juoksujalkaa aamupalalle silmät ristissä. Yhdeksältä alkoi Irenen 45-minuutin aamujumppa jossa saatiin avattua aika hyvin jalat vaikka se tuntu ihan sairaalta kun kaikki paikat oli jumissa. Tehtiin Kaisan käskystä vastalihasvenytykset vielä sen jälkeen pareittain joka avas tosi hyvin kaikki paikat.







Sitten tehtiin pari tuntia ohjelmaa ja Pointeilla kuvattiin samat kuin Flexeillä lauantaina. Tämän päätyttyä käväistiin lounaalla. Sen jälkeen hieman pumppailtiin jalkoja ja kerrattiin muutamia ohjelman kohtia, kunnes me katsottiin muiden ohjelmat leirinäytöksessä. Muita joukkueita oli Verna, Fortuna, Pionit, Hiutaleet, Pegasos ja Adea. Ohjelmat näytti tosi kivoilta ja ainakin mun mieleen jäi päällimmäisenä Hiutaleiden ohjelma kun siinä oli TOSI kivoja keilakikkoja ja kaikkea! Sitten me jatkettiin pari tuntia tuomareiden parissa ja saatiin paljon hyvää palautetta, ISO kiitos siitä! Leiri päättyi neljän aikaan ja palattiin takaisin tuttuun Turkuun taas valkkujen ja vanhempien kyydillä. Kiitos paljon muille joukkueille leiriseurasta! Tästä jatketaan sitten hiomista vielä vähän aikaa ja pian alkaa armoton kokonaisten paukuttaminen harkoissa, mitä kukaan ei taida odottaa innolla! :)