Verta, hikeä ja kyyneleitä- sanonta on loppuunkuluneisuudestaan huolimatta ehkä kaikista osuvin sanonta urheilijalle.Varsinkin syyskaudella voisi listan jatkeeksi lisätä vielä yhden eritteen: räkä. Yhdelläkään kaudella emme ole välttyneet yhdestäkään näistä. Emme siis nytkään. Kuitenkin, vaikka flunssat ja muutamat loukkaantumiset ovat vaivanneet, ja turhautumisen ja kivun kyyneleet päässeet välillä valloilleen, olemme pystyneet painamaan eteenpäin kohti kisakautta samalla intohimolla kuin aina ennenkin.
Kisakausi avattiin Cailap cupissa, ja viikkoa myöhemmin jumpattiin TUL:n piirin kilpailuissa. Tällä viikolla vuorossa aluekisat sekä Vantaalla suomen cup. Kisakausi on siis täydessä vauhdissa, ja SM-kisatkin lähestyvät hurjaa vauhtia. Kaiken vilinän ja hulinan keskellä päätettiin tehdä yhdessä jotain muutakin kuin pelkkää treeniä ja koulunkäyntiä. Vietimme siis halloweenia yhdessä syöden ja toisiamme pelotellen Mirkun ja Sofian luona. Ilta oli hauska ja todellinen piristys kiireiseen arkeen.
Tsemppiä kisakauteen!
3 kommenttia:
Mikä teidän teema on? Tsemppiä! (:
mitäs yhden teistä päähän on käynyt?
Teema on sama kuin musiikinkin teema, eli että rahalla ei saa kaikkea. Kiitos tsempeistä!:)
heitin itseäni keilalla otsaan, ja sain muutaman tikin.
Lähetä kommentti