Heipsan ! Nyt on saatu kesäloma koulun osalta hyvin käyntiin. Kovan treenin ohella ollaan ehditty rentoutua, syödä ja nukkua hyvin, ottaa arskaa, nauttia kesästä ja juhlia päättäreitä!
Viime viikon sunnuntaina vietettiin meidän tyttöjen omia päättäreitä. Klo. 14.30 suunnattiin autoilla kohti meidän mökkiä Askaisissa! Kun kaikki olivat päässeet perille, alettiin heti tekemään herkkutortilloja. Ihmetystä herätti 14 karkkipussin tyhjeneminen puolessatunnissa:D. Ruokaa ja muita herkkuja onneksi riitti kaikille vähän liikaakin!
Ruuan jälkeen laitettiin saunat lämpenemään ja heitettiin biksut päälle. Siinä sitten aika vierähtikin nopeesti, kun saunottiin, uitiin ja lilluttiin paljussa.
Ayla ja Heta kokkas meille neljän litran lettutaikinan, kun osa vielä uiskenteli keskellä merta. Yöllä, kun todettiin että alkaa nälättää, alettiin sitte paistamaan muurikalla ihania lettuja ja Rönkän valmiiks pyöräyttämiä hampparipihvejä!
Milla, Rönkkä, Meri, Julle ja mä päätettiin lähteä soutamaan kahden aikaan yöllä ja uskaltauduttiinpa Merzan kanssa jopa loikkaamaan veneestä vilposeen veteen:). Kun rantauduttiin takas maihin, mentiin hetkeks paljuun lämmittelemään ja siellähän se Hetan johtama kuoro edelleen veisaili karaoken tahtiin:D. Pian alkoi tulla uudestaan nälkä ja syötiin taas vähän hampparia!
Klo 13 alkoi pikkuhiljaa kaikki olla enemmän tai vähemmän hereillä ja alettiin grillailemaan makkaraa. Sitte alkokin oikea siivoomisurakka! Oli pieni järkytys nähdä päivänvalossa, kuinka likaseks oltiin paljun vesi saatu:D. Eipä siinä sitten muu auttanut ku tyhjentää palju ja jynssätä se puhtaaksi!
Yhteistyöllä saatin sitte koko mökki siistiksi, vaikka aluks se tuntuki aika toivottomalta! Viideltä meidän kyydit saapu ja lähettiin ajaa kohti Turkua ja omia sänkyjä! Autossa tunnelma oli hyvin väsynyt. Meiän taitava kuski sofikin taisi nukahtaa XD.
Seuraavana yönä tuli itsekukin nukkuneeksi superpitkään.
Heinäkuun alussa on luvassa päättärit vol.2, jolloin mukana menossa on myös valkut!:)
Mahtavat päättärit, kiitos NeOn ! ♥
12 kommenttia:
Jaahas siellä on kuppia vedetty naamaan, kossut pötdällä tytöillä :))) kivaa mallii. ja miten teit on noin vähän
kuvassa näkyvä pullo on aikuisten jäljiltä, ja ollut tuhkakuppina käytössä mökillämme jo pitemmän aikaa, ei siis meidän jäljiltä! Kuva on nyt poistettu väärinymmärrysten välttämiseksi:). Meitä oli mökillä 17, ei siis mitenkään erityisen vähän:D
Joitteko te kaljaa siel ku tossa paljukuvas näkyy taustalla kaljapullo?
Näyttää, et teil on ollu tosi kivaa ja hauskaa et Mirjam ja Sofiakin on ollu mukana vaikka vaihto joukkuetta. Inhottavaa, että joku kateellinen tutkii noita kuvia suurennuslasilla. Jos on yli 18, niin kaljaa saa maistella kun on lomalla jumpasta. Se on jokaisen oma asia. Ja joku tuolla ajaa autoakin, joten eiköhän joukkueessa ole täysi-ikäisiäkin. Tosi paljon tsemppiä teille jatkoon, viime keila oli tosi ihana, seuraava odotellessa :).
Mitä järkeä on tutkia kuvia ja syyttää tyttöjä juomisesta?
Tsemppiä syksyyn, ootte parhaita <3
Mä en kyl ees nää mitään alkoholia kuvissa, joku taitaa oikeen keksiä jutusta juttua :D. Hieman väsyneen näköstä porukkaa tosin on, mut kesällä kuuluukin valvoo :).
Emme juoneet kaljaa tai muutakaan alkoholia. Ikävää, että joudumme jatkossa karsimaan blogin kuvia rankalla kädellä turhien epäilyjen ja syytösten takia. Kyseessä oli joukkuepäättärit, ei ryyppybileet. Toivomme, että tämä asia jää nyt tähän.
Kiitos positiivisista kommenteista ja tsempeistä!:)
Lopettiko teistä moni? Miksei kaikki ollut mukana mökillä? vai oliko?:-D
Eve ei valitettavasti päässyt mökille, mutta kaikki muut oli paikalla:). Kokoonpano-asioista kerrotaan myöhemmin:).
Pakko kysyä tosta paljusta, että miten se on säilynyt teiän mökillä? Täytättekö sen joka kerta uudelleen kun menette, ja onko siällä järvi- vai vesijohtovettä? Kyselen vain mielenkiinnosta, kun itekkin tuommosta mökille miettiny. Hyvää kesän jatkoa! :)
Meillä on ollu se nyt neljä vuotta ja hyvin on säilynyt:). Siellä pitää olla kokoajan vettä, ettei puu surkastu eli käytön jälkeen aina tyhjennetään likaset vedet pois ja täytetään uudestaan. Seuraavalla kerralla joko lämmitetään se sama vesi tai vaihdetaan jne. Ihan vesijohtovettä käytetään, mutta meri/järvivettä on myös mahdollista käyttää:).
siellä takana on varmaankin cokistölkki? tsemppiä tytöt treenaamiseen älkääkä välittäkö noista anonyymeista :)
Lähetä kommentti